Joe´s Goldilla hankalaa liigassa, voitokasta nelossarjassa

JG:n valtakunnansarjajoukkueet pelasivat lauantaina akselilla Tampere – Leppävirta. Ykkösjoukkueella oli liigassa hankala päivä, mutta kakkosjoukkue veti puhtaalla pelillä nelosessa sarjakärkeen.

SM-liiga:

Liigassa keilattiin ensimmäistä kertaa Baker-pelitavalla, jossa kaatojonojen ja toisaalta huonojen tyhjien ruutujen merkitys korostuu huimasti.

JG ei saanut kaatorulettia pyörimään kuin ajoittain ja missejä tuli pitkin päivää aivan liikaa. Kuudesta pelistä joukkue kairasi voitot ainoastaan Kotkan ET:stä ja Lohjan RäMeestä ja päivän pistesaldo jäi 36 sarjapisteeseen, joka on päivän toiseksi huonoin lukema. Joukkuekeskiarvossa JG oli kuitenkin sarjan keskivaiheilla, joten hieman huonoa tuuria kävi sen suhteen, että vastustajat pelasivat JG:tä vastaan päivän parhaita pelejään.

Liiga tasoittui hurjasti, sillä vaikka JG tippui sarjassa kahdeksanneksi, niin ero mitalipelirajaan on vain 20 pistettä, eli yhden pelin maksimisarjapisteet. Sunnuntaina jatketaan.

Nelossarja:

JG2 vahvistui lauantaiksi Tomi Turusella ja Tomi painoikin päivän sarjan parhaalla keskiarvolla ja JG2 voitti kaikki pelit selvästi, pieninkin voittomarginaali oli nelimiehisissä yli 50 pistettä.

Kakkosjoukkue siirtyi samalla sarjakärkeen kiinni kolmosdivaripaikkaan!