Porin keilahallissa pelattiin viikonloppuna kansallisen juniorikiertueen kolmas osakilpailu. Joensuulainen 14-vuotias Luukas Väänänen keilasi vanhempien kilpakumppanien joukossa alle 21-vuotiaiden sarjassa ja sijoittui hienosti toiseksi. Alkukilpailun Väänänen aloitti haparoiden 149 pisteen sarjalla, mutta sen jälkeen loput viisi sarjaa kulkivat mallikkaasti yli 200 pisteen keskiarvolla. Tulos riitti viidentenätoista finaaliin, kun mukaan pääsi 16:sta parasta poikaa.
Loppukilpailussa Väänänen keilasi viisi sarjaa 207 pisteen keskiarvolla, jolla varmisti pääsyn neljän parhaan joukkoon ja pudotuspeleihin. Välierässä vastaan asettui Kuopion Kolauksen Lenni Juutilainen, jonka Väänänen voitti 221-194. Finaalissa vastaan tuli Tampereen TKK:n 20-vuotias Jarno Lahti, joka voitti välierässä TKK:n Lauri Kivioajan 255-188. Nuorten PM-kisoihin Islantiin matkaavan Lahden kaatotahti jatkui myös finaalissa ja Väänäsen oli tyytyminen kakkosijaan tuloksin 235-200.
– Tänään Jarno oli kyllä paras keilaajaa ja ansaitsi voittonsa. Pieni sauma oli vielä ysiruudussa, mutta hyvästä heitosta jäi seiskakeila pystyyn ja peli oli sillä selvä.
Väänänen jatkoi matkaansa suoraan maajoukkueleirille Kuortaneelle ja kilpailee seuraavan kerran miesten Rankingissa Talissa 9.11.201