Kurssin vetäjinä toimivat Marjo Hirvonen ja Jukka Hirvonen.
Suomen Keilailuliitto järjestää jälleen helmikuussa 2024 ohjaajakursseja ympäri Suomen!
Ohjaajakurssit ovat tarkoitettuja ohjauksesta ja valmennustoiminnasta kiinnostuneille. Kurssi toimii hyvänä pohjana esimerkiksi junnutunnin tai aikuisten keilakoulun ohjaamiseen. Lisäksi kurssi antaa hyvät pohjat omankin keilailusuorituksen tutkimiseen ja analysoitiin pohjautuen lajimme perusperiaatteisiin. Kurssien hinta on 85 euroa.
Helmikuussa järjestettävien kurssien aikataulut:
- Lappeenranta 17.2.2024 klo 10-16.30
- Joensuu 17.2.2024 klo 10.30-17
- Pori 24.2.2024 klo 11-18
- Heinola 25.2.2024 klo 11-18
- Tornio 25.2.2024 klo 11-18
Ilmoittautua voit osoitteessa www.lyyti.in/ohjaaja24. Osassa kursseista on mahdollisuus myös lounasruokailuun.
Ohjaajakurssin suorittamisen jälkeen on mahdollisuus hakeutua perusvalmentajakurssille, joka järjestetään jälleen kaudella 2024-2025. Lisäksi kurssin käymisen jälkeen on mahdollisuus toimia SKL:n valmennus- ja ohjaustehtävissä aluevalmentajana omalla alueellaan.
Ilmoittaudu mukaan kurssille matalla kynnyksellä rippumatta lajitaustastasi! Keilailun ohjaajakurssi sopii mainiosti myös esimerkiksi liikunnanopettajille tai muille liikunta-alan ammattilaisille täydentämään monipuolista osaamista.
Menestyvän ja kestävän suomalaisen keilailun kivijalka on laadukas ja laaja ohjaaja- sekä valmennustoiminta. Siksi keilailun ohjaajakurssien järjestäminen on yksi Suomen Keilailuliitonkin keskeisimmistä tehtävistä. Ilman ohjaaja- ja valmennustoimintaa Suomessa ei olisi viikoittain järjestettäviä, ohjattuja keilailukerhoja, junioritoimintaa tai maajoukkuetoimintaa. SKL kannustaakin vahvasti myös keilahalleja, paikallisliittoja ja seuroja aktiiviseen ohjaustoimintaan ja yksi tärkeä osa sitä on ammattitaitoisten ohjaajien määrä.